Karhunpyynti 2022

Published by

on

Karhun kallo sivulta kuvattuna mustaa taustaa vasten.

Kun karhunmetsästys Suomessa pyritään estämään luonnonsuojeluperustein, on kyse ideologisesta tai maailmankuvallisesta perusteesta. Toisin sanoen karhunmetsästys pyritään estämään, jotta karhuja ei metsästettäisi, koska ”karhuja ei saa metsästää”. Väite edustaa tunnetta ja kokemuksellista ajatusta jostain luontoomme liittyvästä.

Tässä asemoitumisessa ei paina mitään se, että jatkuvan ja huolellisen kannanarvioinnin sekä vuotuisen poikkeuslupamenettelyn myötä karhukanta maassamme on elinvoimainen, kestäen metsästyksen hyvin. Vuosittain myönnettyjen poikkeuslupien määrä ja maantieteellinen sijoittuminen vaihtelevat kannanarvion mukaan, jotta karhu jatkaisi turvattua eloaan Suomessa. Näin on myös tapahtunut.

Itse asiassa jos mikään karhukantaa pidemmällä aikajänteellä uhkaa, on se elinympäristöjen tuhoutuminen, eikä tarkkaan säädelty lain turvaama pyynti.

Kysymys hyvistä elinympäristöistä koskee tietenkin luontomme kaikkia eläin- ja kasvilajeja, sekä viime kädessä myös ihmistä. Pahimmat ympäristömuutosten seuraukset näemme alueilla missä voimaperäinen metsäteollisuus, maatalous, teollisuus, liikenne, ja tiheä asuinrakentaminen ovat aiheuttaneet lajikatoa. Ainakin toistaiseksi karhukantamme on maan itä- ja pohjoisosissa ollut enimmäkseen turvassa. 

Kuten karhunmetsästykseen kohdistuvat rajoittamispyrkimykset, myös itse karhunmetsästys kietoutuu kulttuurisiin ja maailmankuvallisiin kokemuksiin. Karhunpyynnissä on kyse ikivanhasta eräperinteestä, joka (toistan jälleen) nykymuotoiseen tapaan hallinnoituna ei uhkaa karhukantaamme millään tavoin. Sen sijaan se ylläpitää vanhan ja säilyttämisenarvoisen pyyntikulttuurimme ulottuvuutta, jolla on aivan erityistä henkistä ja sosiaalista, osin jopa uskomuksellista merkitystä. (Arvostettuna saaliina karhun ruho myös käytetään miltei täydellisesti hyödyksi.)

Karhunmetsästys on väistämättä siis myös identiteettikysymys. Varsinkin maamme itä- ja pohjoisosissa vuotuinen pyyntikauden alku uudentaa sekä kollektiivista että yksilön kokemusta luontomme keskellä elämisestä. Onnistuessaan pyrkimykset karhunmetsästyksen kieltämiseksi rapauttaisivat tätä kokemusta, siirtäen ihmisen taas yhden askeleen kauemmas metsästä.

On toki monia tapoja toteuttaa luonnon keskellä olemista, mutta ainakin itselläni herää kysymys siitä miksi yksi niistä pitäisi kieltää, jos siitä ei todistetusti ole haittaa ympäristölle? Onko ”luonnonsuojelijan” identiteetti, ryhmäkokemus ja ns. narratiivi tärkeämpi kuin ”karhunpyytäjän”, sillä tästä on mielestäni pohjimmiltaan kysymys.

Käsitykseni mukaan maamme lainsäädäntö ei ota kantaa ihmisten elämäntaparatkaisuihin jos niistä ei aiheudu haittaa muille ihmisille tai luonnolle. Todistustaakka nykyiseen tapaan hallinnoidun karhunmetsästyksen haitallisuudesta karhukannallemme on esimerkiksi luonnonsuojeluliitto Tapiolan piirijärjestöille raskas.

Kuvailemiani ”pehmeitä arvoja” harvakseltaan kuulee kun puhutaan karhunmetsästyksen puolesta. Syvävihreänä ja luontouskoisena metsästäjänä ne ovat minulle kuitenkin tärkeitä, siinä missä tietoisuus nykymuotoisen karhunpyynnin rationaalisesta kestävyydestäkin.

Minä toteutan ihmisyyttäni osittain karhunmetsästyksen kautta. Karhunpyynnin myötä asetun osaksi lukemattomien karhunkaatajien ketjua, joka ulottuu hyvin kauas muinaisuuden hämäriin. Se jatkuuko ketju enää jälkeeni, on jo toinen kysymys. Jos ei, mitä menetämme?

2 vastausta artikkeliin “Karhunpyynti 2022”

  1. Pauli Sebastian Oroza avatar
    Pauli Sebastian Oroza

    Oho, odottamattoman ihmiskeskeinen näkemys sinulta. No, kaikki kai me puolustamme identiteettimme perustoja vaikka muut maksavat sen hinnan. Nykymuotoisen karhunmetsästyksen perusteleminen perinteellä on kyyllä melkoista paskapuhetta. Vai löytyykö sinusta väkeä uhmaamaan sekä metsästylainsäädäntöä, että nykyaikaista pehmeiden miesten karhuntappoa, jossa koira toisensa jälkeen ajatetaan väsyksiin jotta saadaan passiketjulle turvallinen ja helppo kaato?

    1. Miika Vanhapiha avatar

      Kiitos kommentista ”paskapuheeseeni”.

      Kirjoitukseni yksi ydinjuttu nimenomaan on, että mielestäni perinteeseen kytkeytyvät ilmiöt (ml. maailmankuvaan liittyvät seikat) ovat niitä järkevimpiä karhunmetsästyksen perusteita. Niitä ei kuitenkaan osata tai uskalleta tuoda esille, sillä kaiken vanhakantaisen haastava ”moderni diskurssi” ei tunnista tai hyväksy niitä. Kommenttisi on tästä yksi esimerkki, olkoonkin että se samalla poleemisesti peräänkuuluttaa vanhoja ja samalla jossain määrin vaarallisempia karhunpyyntimenetelmiä.

      Vaikka henkilökohtaisesti haluaisinkin suurimman osan karhunpyynnistä tapahtuvan kierroksesta eli talvipesältä – aseina ainoastaan keihäät ja kirveet ja sauvat – en nykyisen metsästyslainsäädännön uhmaamisella saavuttaisi mitään muuta kuin tuomion metsästysrikoksesta. Lisäksi nykyiseen lainsäädäntöön vaikuttaneet karhuun kohdistuneet suojelutoimet 60-luvulta lähtien ovat osaltaan olleet vastuussa siitä myönteisestä kehityksestä, jonka myötä karhukantamme on nykyään turvattu.

      Mutta juu, nykyinen poikkeuslupakäytäntö yhdistettynä ainoastaan teräasein ja astaloin tapahtuvaan pesältä pyyntiin suojaisi karhukantaa nykyistäkin tehokkaammin – siinä määrin uskallusta vaativasta pyyntimuodosta on kyse. (Eli todennäköisesti lukumääräisesti harvempi joukko metsästäjiä ottaisi siihen osaa, jolloin kaikkia lupien mukaisia saalismääriä ei saataisi koskaan pyydettyä.) On kuitenkin varmaa, että vakavat ehdotukset tämän pyyntitavan puolesta torpattaisiin ns. suojeluväen toimesta välittömästi, sillä talviunillaan olevien karhujen herättäminen perinteisin runolauluin ja surmaaminen keihäällä koettaisiin eettisesti sotkuisempana kuin ampuminen hieman etäämpää. Mutta hienoa, että tältä osin olet mitä ilmeisimmin kanssani samoilla linjoilla!

      Mitä mainitsemiisi ”helppoihin kaatoihin” tulee, sellaisia ei ole olemassakaan. Tältä osin väitteesi perustuu metsästystä harrastamattoman (?) ihmisen mielikuviin.

      Myös ”turvallista kaatoa” koskevaa ajatustasi voi tarkastella kriittisesti, sillä karhunpyynnin kohdalla kyse on aina jokseenkin suhteellisesta asiasta. Varsinkin naakimalla tai tasamaapassista tapahtuvassa pyynnissä on riskinsä. Itse asiassa tiedän useita vähältä piti -tilanteita, joista osassa on kyse ollut todellisesta hengenvaarasta. En kuitenkaan halua liioitella asioiden tätä puolta, sillä ihmishenkilövahingot ovat karhunmetsästykseen liittyen nykyään hyvin harvinaisia.

Vastaa

Previous Post
Next Post