Kuka sie olet sanomhan mitä mie olen?

Published by

on

Miika Vanhapiha katsoo tiukasti kameraan, kuva on sävytetty punaiseksi.

Siekö katteine ihiminen sanot, että minun mummin äiti, meijän mammu, ei pitäny minnuu sylisä ko mie olin pikku kläpi vain, ja laulanu minulle niitä vanahoja lauluja sillä oikialla mitalla ja poljennolla? Siekö vihassa huutelija väität, että minun mummi pruukas pälistä tyttärensä pojalle puhasta paskaa siitä miten mie oon ihteni puolesta sen isävainaa? Että se ei minua mukamas sielunkierrosta tunnistanu?

Siekö tyhyjän korttaaja luulet, että met emmä menneet mie ja mummi kahestaan mettään, missä mie kuuntelin ko se alako puhuhman väestä? Siekö äkheishäs solkkaava oletat, että met vasitella lähimmä joskus monta kertaa viikosa antamhan puulle pelekkää tyhyjää? Vaikkois ollu kuin tunkea tai holotna? Ja siekö luulet, että vaikka se mummi ei ollu mikhän loihtaämmä, se ei ois osannu yhtikäs mithän sanoja? Samala kai valistat, että net minun äitin hädin tuskin kouluiässä esittämät runolaulut raatiossa oli pelekkää sievistelyä?

Sie vissii myös väität, että se minun mummi vallan koiri miten sen isävainaa aikanaan hiuvas tuvan ensivalakian säkhen kahella puulla, ko se oli se pyhä keino? Oikein kitkalla siis. Ja siekö ihan rohki horiset, että ko met saunasa mummin kanssa olimma, siinä ei koskaan lätisty niitä tärkeimpiä? Ja että mie en ollu sielä löylysä ees joskus päisevä ja yhtenä korvana, vaikka ussein mahoton haipakka minulla muuten olikin?

Et sie sunkhaan oleta, että net mammun valvojaiset meni pappien kanssa kahavitellessa ja topatessa, sen sij’jaan että met oltas vaan oltu mammun vieressä hilijaa ihan kotosalla? Ja ko se yöllä sitte lähti, en olis koitonaikaan kuunnellu ko mummi kerto vaikaisesta? Ja ko seuraavan kerran menimmä puulle, met emmä olis antanheet mammulle mithän?

Luulekko sie, että minun isän kotiseu’ulla se väylän väki ei koskettanu kethän koko kylässä? Että se Torniojoki on vain joki, iliman ommaa luontoa? Että se, että se antaa ja ottaa, on heikon mielen pyörähtelyä? Ei! Jos sielä jokin pyörähtelee, se on se joki, mikä vie mennessään jollei ossaa olla.

Ja ekkai tosissas väitä, että ko mie sielä vaarala hiihin, olin joella kalassa taikka kärppänä röngin tyttärien perässä, net maasta ja vesistä minun syänjuuriin kasunneet suonet ei tuntunhet missään, ei olleet mithän? Että minussa ei ollu omien ikusten väkeä vaikka kuinka tiesin? Liekö sekin niin, että se koivu mikä istutettiin kartanolle ko mie synnyin ei tarkota mithän? Tai kun vanahuuttaan kuolleen isän isän ruumis oli pihalla aukinaisessa puupaitossa, siihen ympärille tehty havumaja oli pelekkää mielettömyyttä?

Niinkö se muka on, että ko mie sitte vähän vanhempana menin lovhen, jou’uin tautiin, näin konstikkaita unia, ja äkkäsin lopulta mikä polku on eesä, se oliki vain ”muovišamanismin” kutsu? Voi hyvä isä… Usokko sie ihan oikiasti, että minun vuosikymmeniä kulukema kivinen tie ja ajan kanssa alakanu ihmisten auttaminen ei olis pitäny kohillaan palijon kovempia haasteita ko sinun tietämätön ritiikki? Että net pimiät aallonpohjat mitä mie oon kohannu ja net lukemattomat haavat mitkä mie välillä aivan summasa räpiköij’jen olen saanu, ei olis suuriarvosia oppeja verrattuna sinun äänevään hättään?

Se mikä ja mitä mie oon, on jotaki aivan muuta ko ”kolonialismia”, ”kulttuuriomintaa”, ”syrjintää” tai ”rasismia”.

Se on perinteenjatkamista ja väkeä.

Sanasto

katteine = kateita ilmentävä, kateellinen
kläpi = lapsi
pruukata = olla tapana
pälistä = höpöttää, puhua sekavia
ite, ihte = persoonasielu, varjosielu
korttaaminen = loihtiminen
väki = näkymätön ja kaikessa oleva (monesti persoonallinen) voima
äkheishän = kiukkuisena, vihaisena
vasitella = tarkoituksella
puu (tässä yhteydessä) = pitämyspuu
tunkea = kuuma, hiostava
holotna = kylmä
solkata = puhua epäselvästi
loihtaämmä = naispuolinen loihtija tai noita
sanat (tässä yhteydessä) = loitsu
koiria = valehdella
hiuvata = hinkata
säe, säkhen = tulikipinä, tulikipinän
rohki = vahvasti, paljon
horista = puhua perättömiä
lätistä = puhua
päisevä = oppivainen
haipakka = kiire, vilkkaus
valvojaiset (tässä yhteydessä) = kuolevan äärellä valvominen
topata = pullan syöminen kahvin kanssa
koitto, koitonaika = aamu, sarastuksen aika
vaikainen = kuolemanlintu, sielunkantaja, sielulintu
väylä = Tornionjoki
luonto = jonkin tosiolemus näkyvin ja näkymättömin tavoin (myös uskom. mielessä)
kärppänä = kiimassa
rönkimäaika, rönkiä = kiima-aika, toimia kiimaisesti
tyär, tyttärien (tyärien) = nuori nainen, nuorten naisten
kasuta = kasvaa
ikunen (tässä yhteydessä) = esivanhempi
kartano = piha
puupaitto = ruumisarkku
lovi, lovhen = alinen, aliseen (myös yleisellä tasolla sielumatkan kohde)
tauti (tässä yhteydessä) = sairaus joka merkitsee joutumista noidan tai tietäjän polulle
konstikas = erikoinen
summasa = sokeana, pimeässä, sattumankaupalla, summamutikassa
äänevä = äänekäs

Vastaa