Esittelen tässä kirjoituksessa joitain itse laatimiani väenuskoisia lauluja ja loitsuja. Sanoitukset eivät siis ole peräisin Suomen kansan vanhat runot -kokoelmasta (SKVR). Ne kuitenkin noudattavat vanhojen runolaulujemme mittaa eli nelipolvista trokeeta, vastaten alkuperäisiä runoja ja loitsuja myös tyylillisesti.
Esittelemäni sanoitukset juontuvat väentapaisesta maailmankuvasta ja uskomuksista. Ne ovat tarkoitukseensa sopivia, enemmän tai vähemmän yleiskielisiä ja siten nykysuomalaiselle helposti ymmärrettäviä kokonaisuuksia, joiden myötä lukija saa yhden mahdollisen näkymän vanhaan uskomusperinteeseemme.
Kokoelma ei kata kaikkia ”kalevalamittaisia” sanoituksiani, ollen lähinnä edustava otos. Esittelyn ulkopuolelle olen jättänyt varsinkin noitumisessa käyttämiäni lauluja, jotka koen eri syistä salattaviksi. Olen tehnyt tästä kuitenkin yhden poikkeuksen, otsikolla Noidan luonnon nostatus ja matka aliseen. Tämän poikkeuksen myötä katan melko laajan valikoiman eri käyttöyhteyksiä niihin soveltuvine sanoituksineen.
Kunkin runolaulun ja loitsun loppuun olen kirjoittanut huomioita tekstin mitallisesta rakenteesta, vaikutelmiani sen laulettavuudesta ja loihdittavuudesta, sekä ajatuksia mahdollisista käyttöyhteyksistä. Laulujen ja loitsujen runomitan rakenteeseen liittyen jokaisen rivin eli säkeen lopussa on numero, joka vastaa internetistä löytyvän Trokeemankeli -palvelun mittamuotoja. Jos säe poikkeaa kahdeksantavuisesta perusmuodosta, ollen yhdeksäntavuinen tai kymmentavuinen, olen merkinnyt sen mittamuotoa kuvaavan numeron jälkeen merkinnällä ”(9tav)” tai ”(10tav)”.
Numeroinnin avulla saa käsityksen siitä kuinka vaihtelevasta eli sisäisesti varioivasta laulusta tai loitsusta on kyse. Yleensä käyttämäni loitsut ovat vain muutamaa mittamuotoa hyödyntäviä, kun taas lauluissa sekä puhtaasti luettaviksi tarkoitetuissa sanoituksissa mittamuotojen vaihtelu on rikkaampaa. Tämä johtuu siitä, että yksitoikkoisemmat sanoitukset ovat rytmiltään hakkaavan tehokkaita, sopien erityisen hyvin luontoa nostattaviin loihtimisyhteyksiin. Etupäässä laulettavaksi tarkoitetuissa runoissa on puolestaan enemmän vaihtelua, jotta eri sävelmien (melodioiden) käyttö olisi palkitsevampaa. Toisaalta laulut sopivat myös rauhallisesti lausuttaviksi, ja jopa loihtimiseen. Käyttötapa on lopultakin aina itse valittavissa.
Lisää vanhojen runolaulujemme mitasta voit lukea blogikirjoituksestani Kalevalamitta on meidän.
Kaikki nyt esittelemäni laulut ja loitsut ovat muiden vapaasti käytettävissä ja myös muokattavissa. Olisi itse asiassa mukavaa, jos sanoitukseni eläisivät muuallakin kuin omassa käytössäni. Koenhan niiden edustavan oman aikani väenuskoisuutta, joka elää ja hengittää niin kuin se on aina ennenkin tehnyt.
Jos käytät runolaulujani tai loitsujani julkisessa yhteydessä, arvostan jos mainitset minut tai tämän blogitekstin lähteeksi. Yksityisissä käyttöyhteyksissä lähdemaininnoilla ei ole mitään väliä.
Kirkollisen kasteen pois peseminen
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Järvi piinan poistajaksi, | 224 |
| viha virran vietäväksi, | 224 |
| paha silmä pinnan alle, | 2222 |
| syvä salpa saarnaajille! | 224 |
| Päästä poika pintehestä, | 224 |
| neitonen papin nenästä, | 323 |
| pese piika puhtahaksi, | 224 |
| veli vuoksen voielluksi! | 224 |
| Ulapalta uusi mieli, | 422 |
| joen juoksusta jumala, | 233 |
| lempo lammen liettehestä, | 224 |
| kaukomieli kastehesta! | 224 |
| Uvannosta ukkosemme, | 44 |
| akan onni altahasta, | 224 |
| luja luonto hettehestä, | 224 |
| löyly pohjan poikimelta! | 224 |
| Vesi vanhin voitehista, | 224 |
| hiki vanhan Väinämöisen! | 224 |
| Uro aalloista ylene, | 233 |
| veten kalvosta kapua, | 233 |
| nouse neito Pohjolasta, | 224 |
| vesihiien hinkalosta! | 224 |
| Ilman kirkon kalvamia, | 224 |
| vailla ristin riipimiä, | 224 |
| rauhan raitarantamille, | 224 |
| sijoille suloisemmille! | 35 |
Jos ihminen eroaa kirkosta ja kokee itsensä väenuskoiseksi (väentapaiseksi), hän saattaa jossain vaiheessa polkuaan katsoa tarpeelliseksi kirkollisen kasteen pois pesun. Tällaisella toimituksella on vanhat, miltei tuhatvuotiset perinteet, mistä yhtenä osoituksena Kanta-Hämeessä lähellä Hämeenlinnaa sijaitsee Katumajärvi -niminen vesistö.
Vanhan perimätiedon mukaan kirkollinen kaste on pesty ihmisestä pois tähän Katumajärveen kastautuen, varmaankin tilanteeseen sopivan loitsun väkevöittäessä tapahtumaa. (Katumajärvi ei koko laajalla suomalaisheimoisella alueella ole varmaankaan ollut ainoa tarkoitukseen sopiva vesistö.) Kyse on siis ollut kirkollisen kasteen kouriintuntuvasta pois pesemisestä ja eräänlaisesta ”vastakasteesta”.
Kuten sanoituksesta ilmenee, toimituksessa hyödynnetään veen väkeä, uskomusperinteeseemme kuuluvaa alkeisvoimaa, joka on luonteeltaan hoitavaa ja tarvittaessa eri väkiä toisistaan erottavaa. (Tässä tapauksessa kirkon väkeä karkotetaan ihmisestä.) Loitsussa esiintyvät viittaukset Väinämöiseen perustuvat tämän asemaan vahvasti veteen liittyvänä jumaluutena.
Väki-voimista voit lukea lisää blogikirjoituksestani Sieluista, väestä ja parantamisesta. Väinämöisestä saat lisätietoa kirjoituksestani Maailman synty.
Kasteen poispesun myötä ihminen palaa rituaalisesti oman etnisen perinneuskonsa piiriin. Hän palaa yhteisöön, joka käsittää elävät ja tuonilmaiseen menneet, sekä moninaiset luonnonhenget ja vanhat jumalamme.
Vaikka sanoituksessa viitataan kirkkoon paikoin melko kipakasti, ei kyse ole hyökkäyksestä sitä vastaan. Kyse on ennemminkin perinteeseemme kuuluvasta hyvin tietynlaisesta tavasta sanallistaa ihmisen kokemuspiiriin kuuluvia asetelmia, joista osa on väistämättä toisensa pois sulkevia tai keskenään kilpailevia.
Sanoitus on selkeä loitsu. Sitä hallitsee tekstin alussa mainitsemani Trokeemankelin mittamuoto nro 224, joka on tunnistettavissa miltei kaikkien suomalaisten toimesta. Tästä samasta mittamuodosta kun ovat tuttuja esimerkkejä vaikkapa sellaiset ikivihreät säkeet kuin ”vaka vanha Väinämöinen” tai ”vesi vanhin voitehista”.
Mittamuodon vähäisen vaihtelun ansiosta loitsu on rytmisesti varsin samanlainen alusta loppuun, sopien hyvin intoutuvaan, luontoa nostattavaan eläytymiseen. Säkeistä niin sanottuja murto- eli murrelmasäkeitä on vain 19 %.
Murto- tai murrelmasäe tarkoittaa sitä, että nelipolvisen trokeen runojalan nousu ja lasku sijoittuvat eri sanoihin, samalla kun sanan ensitavu osuu laskuun eli mitan painottomaan vaiheeseen. Sanat voivat myös ylittää ns. kesuuran. Aiheesta lisää jo aiemmin mainitsemassani kirjoituksessa Kalevalamitta on meidän.
Sanat auringolle
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Päivätär kutoja kullan, | 332 |
| kajasta kirjokannellamme, | 324 (9tav) |
| meille päivääs paistattele, | 224 |
| yllä kehrääs keinuttele! | 224 |
| Mantuun kajosi kantakohon, | 234 (9tav) |
| multaan vaskinen valosi, | 233 |
| lähettele lämpöjäsi, | 44 |
| lankojasi laskettele! | 44 |
| Päivätär kutoja kullan, | 332 |
| taivaankannen kantimilla! | 224 |
| Kylmän syrjät sylkyttele, | 224 |
| korventele hallan kourat, | 442 |
| anna kasvu kasuavillle, | 225 (9tav) |
| voipuville väkehes voima! | 432 (9tav) |
| Helli maita mantusia, | 224 |
| loista Päivä pääksytysten! | 224 |
Auringon vanha omaperäinen nimi on päivä. Tästä kertoo vaikkapa arkipäiväinen ilmaisumme ”päivä paistaa”. Auringolla on myös toinen, päivääkin vanhempi nimi eli kaja. Tämä tulee verhotusti esille sanoituksen toisella rivillä, säkeessä ”kajasta kirjokannellamme”.
Kirjokannella viitataan taivaaseen erilaisten kosmisten valojen kirjomana kansimaisena rakenteena. Taivaankantta kirjovat tietenkin päivä ja kuu, sekä öisin näkyvät lukemattomat tähdet. (Myös arkipäiväinen kirja kuuluu tähän sanueeseen. Ovathan kirjojen lehdet kirjottu täyteen taianomaisia merkkejä eli kirjaimia.)
Päivällä on keskeinen asema uskomusperinteessämme. Sen katsotaan vanhojen myyttiemme mukaan syntyneen sotkan tai vaihtoehtoisesti kotkan alkumeren aaltoihin särkyneen munan keltuaisesta. Kuu on syntynyt saman munan valkuaisesta, tähtien syntyessä hajonneen munankuoren palasista.
Päivä saa vanhoissa runolauluissamme naispuolista henkilöyttä Päivätär -nimen myötä. Joidenkin tulkintojen mukaan Päivätär on sama kuin karjalaisrunojen Iro-neito, joka runojen mukaan synnyttää alkuaikana ennen ihmistä kolme jumalveljestä; Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen.
Koko luomakunta elää auringon valosta ja lämmöstä. Yllä oleva sanoitus juhlistaa tätä kosmista totuutta. Sanoja voi käyttää myös loitsunomaisena vetoomuksena, toivottaessa selkeitä säitä esimerkiksi pitkittyneiden sateiden vuoksi.
Päivättäreen liittyvistä asioista voit lukea lisää jo aiemmin mainitsemastani kirjoituksesta Maailman synty.
Sanat auringolle toimii hyvin sekä loitsuna että lauluna. Tuttu mittamuoto nro 224 hallitsee kokonaisuutta, mutta murtosäkeitä on peräti 38 %.
Loitsu pitämyspuulle
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Kaunis kankahan eläjä, | 233 |
| puumme puhtosen pitäjä! | 233 |
| Tässä lyylit haltijalle, | 224 |
| tämän tuomat antimiksi, | 224 |
| lujaksi lukoksi juurihille, | 334 (10tav) |
| väkeheksi leviän latvan, | 432 (9tav) |
| tueksi komian rungon, | 332 |
| tuvan tyynen kantajaksi! | 224 |
| Saavu tänne suojaksemme, | 224 |
| tule tänne turvaksemme, | 224 |
| hyvin aina asuaksemme, | 225 (9tav) |
| rauhassa eleäksemme, | 35 |
| pyhän pellon pientareella, | 224 |
| mesimetsän mieluisana, | 44 |
| myötäsenä Mannuttaren! | 44 |
Sanoitus on pitämyspuulle ja sen haltijalle osoitettu loitsumuotoinen pyyntö. Tavanomainen käyttöyhteys on talouden pihapiirissä sijaitsevan uhripuun juurelle lyyliminen, mihin liittyen puun haltijalta toivotaan paikalla asuvalle perheelle ja suvulle rauhaa sekä terveyttä.
Loitsun lopussa mainittu Mannutar edustaa uskomusperinteemme ehkä vanhinta ainesta. Kyse on maan naispuolisesta jumaluudesta, joka säätelee luonnon hedelmällisyyttä ja kasvuvoimaa. Mannutar on samalla vainajahenkien asuttaman maanalisen eli manalan, toisin sanoen tuonpuoleisen hallitsija. Mannutar on siis sekä elämän että kuoleman keskiössä.
Loitsussa on yksi kymmentavuinen säe, mikä on kohtuullisen harvinaista vanhaa mittaa noudattavissa sanoituksissa. Sanoitus on jossain määrin muunteleva, sopien myös laulettavaksi. Vaihtelevuutta lisää korkeahko murtosäkeiden määrä, joka on 47 %.
Pitämyspuuperinteestämme voit lukea lisää kirjoituksestani Pitämyspuu. Kyseisen artikkelin lopussa on toinenkin pitämyspuulle suunnattu loitsuni, joka kylläkin joiltain osin vastaa tässä esittelemääni. Siinä on kuitenkin myös säkeitä, joita ei muualta löydy.
Lemmen kylmääminen (naisen toimesta)
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Leikkaele lemmennauhat, | 422 |
| katko kaikki kiertehetkin, | 224 |
| vapahaksi vaimo nosta, | 422 |
| päästä piika pintehestä! | 224 |
| Näin on impi irrotettu, | 1124 |
| oman ihten onneheksi, | 224 |
| miehettä makoilevaksi, | 35 |
| asennolla autiolla! | 44 |
Sanoitus on luonteeltaan loitsu, joka sopii myös intoutuen laulettavaksi. Kyseessä on lemmen kylmääminen naisen näkökulmasta, eli tarkemmin kuvailtuna keino etäännyttää naisen elämänpiirissä oleva mies kauemmaksi. Tämä voi tarkoittaa sekä käsinkosketeltavaa etäisyyttä että emotionaalista mittaa.
Soveliaita käyttöyhteyksiä lemmen kylmäämiselle löytyy inhimillisessä elämässä varmaankin paljon erilaisia. Yksi näistä voi kuulua avioeron yhteyteen. Loitsu voi sopia myös lemmenpauloihin joutuneen, liian innokkaasti naista seuraavan miehen (stalkkerin) karkottamiseen.
Murtosäkeitä tässä loitsussa on vain 13 %.
Miehen avunpyyntö henkivoimille
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Auta jumala urhoasi, | 234 (9tav) |
| muista miestä metsissäsi! | 224 |
| Kipuvuoren juuren alle, | 2222 |
| kateet kaikki kuljettele! | 224 |
| Pilat paina loitommalle, | 224 |
| asettele alle järven! | 422 |
| Kirot kyyn kitahan kanna, | 2132 |
| lujimmaisen leuan taakse! | 422 |
Tämä sanoitus on loitsumuotoinen avunpyyntö mieheltä henkivoimille. Loitsussa korostuu tarve kateitten, pilausten, sekä kirojen hallintaan. Näistä elämää haittaavista ilmiöistä voit lukea tekstistäni Sieluista, väestä ja parantamisesta.
Sanoitus on tässäkin mittamuodoltaan maltillisesti vaihteleva. Murtosäkeitä on 25 %.
Naisen avunpyyntö luonnottarelle
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Luonnotar ihana impi, | 332 |
| emonen erinomainen, | 323 |
| tule täällä tarvitahanm | 224 |
| apuasi huuetahan! | 44 |
| Lepyttele lintuasi, | 44 |
| tämänmoista tyttiäsi, | 224 |
| neuvo neittä norjimmaista, | 224 |
| naista ilman intomieltä! | 2222 |
Sanoitus on loitsuna tai loihtivana lauluna toimiva avunpyyntö naiselta luonnottarelle. Viimeisen säkeen viittaus ”ilman intomieltä” olemisesta tarkoittaa, että avunpyytäjä on kadottanut osan henkisestä hyvinvoinnistaan, tarviten tilanteeseen (luontonsa heikkenemiseen) itseä suurempien väkien tukea ja neuvoa.
Luonnottaret ovat perinteeseemme kuuluvia, jossain määrin ristiriitaisia ja oikukkaita henkiolentoja. Ne edustavat tämänilmaisen salatuimpia voimia, ollen vastuussa monien vaivojen mutta toisaalta myös raudan synnystä. Liittolaisina luonnottaret voivat olla väekäs apu. Tämän vuoksi luonnottarille on avunpyyntöjen yhteydessä syytä aina luovuttaa antimia.
Sanoitus on mittamuodoltaan maltillisesti vaihteleva. Murtosäkeitä on 25 %.
Loviattaren raskaaksi tuleminen
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Oli neity Pohjolassa, | 224 |
| vitun huulet huurtehissa, | 224 |
| luinen lantio levossa, | 233 |
| rinnat kylmän kietomina, | 224 |
| ikujäissä jalkahansa, | 224 |
| kätehensä salvattuina, | 44 |
| kaunis kuurakuontalonsa, | 224 |
| mutakossa pohjanpellon! | 422 |
| Laski miesi mättähälle, | 224 |
| Pohjan pitkille pihoille, | 233 |
| vitun viien vartijaksi, | 224 |
| painijaksi poika kaunis, | 422 |
| mesimetsän mieluisaksi, | 224 |
| kävijäksi vetisen korven, | 432 (9tav) |
| vireheksi uuen uoman, | 422 |
| neijen naivan nostajaksi, | 224 |
| Pohjan piian tahtomaksi, | 224 |
| ihanaksi intoimmen, | 422 |
| vuomasen valuttajaksi, | 35 |
| kostuttajaksi karvahansa, | 54 |
| vyötärön pakottajaksi! | 35 |
| Miesi uksista kun astui, | 2312 |
| alisen persehen pesähän, | 333 (9tav) |
| tul´ lihot immen lämpimäksi, | 1223 (9tav) |
| akan kuut ain kuumemmaksi, | 2114 |
| sai kupehensa kuohuvaksi, | 144 (9tav) |
| tytti pohjan pohjimmainen, | 224 |
| kiehuvaksi keinuvaksi, | 44 |
| tuliseksi tappuraksi! | 44 |
| Loviatar pohjanneito, | 422 |
| kylkiänsä ihmetteli, | 44 |
| navanpuolta tunnusteli, | 224 |
| koetteli kohtuansa! | 44 |
| Vatsantäyttä tul väkeä, | 2213 |
| sukujensa suosioksi, | 44 |
| eläviksi syntyviksi, | 44 |
| hyvän heimon hellimiksi! | 224 |
Tämä sanoitus edustaa etupäässä laulumuotoista tulkintaa myyttiemme kuvaaman alkuajan tapahtumista. Laulussa on kyse alkumeri Saran pohjassa vaikuttavan jumalattaren eli Loviattaren pitkästä yksinelosta, sekä uroisan olennon saapumisesta paikalle, siis ”Pohjan pitkille pihoille”. Tästä seuraa molemmilla kiivas lemmennousu, jonka myötä Loviatar tulee raskaaksi.
Tapahtumat johtavat laulun kuvaamien vaiheiden jälkeen maailman rakenteiden luomisesta vastuussa olevien alkujumalien syntyyn. Näistä varsinkin Väinämöinen on keskeisessä asemassa, mutta veljeskatraan keskimmäisellä eli Ilmarisella, sekä nuorimmaisella eli Joukahaisella on omat tärkeät osuutensa myöhemmissä tapahtumissa.
Siinä missä runolaulun sanoitus kertaa maailman syntyyn liittyviä vaiheita, on se samalla kuvaus sukupuoliviettimme väestä eli lemmestä. Laulu sopiikin lemmen nostatukseksi sukupuolesta riippumatta, ja tietenkin hedelmällisyyden kohentamiseksi, raskausajan onneksi, sekä itse synnytyksen turvaksi.
Omassa myyttisessä maailmankäsityksessäni Loviatar, pohjanneito, tuonen tytti, Pohjolan emäntä, alisen akka, Louhi, hiien impi, Maaemo eli Mannutar jne., ovat kaikki yksi ja sama feminiininen alkujumaluus. Ennen maailman myöhempien rakenteiden luomista oli vain alkumeri Sara, jonka pohjalla tämä kantaemo vaikutti. Tämä mielessäni jätän yleensä nimien Maaemo, Mannutar, Mämmelöinen jne. käytön koskettamaan aikaa, jolloin oli jo maata.
Niin tai näin, kun maailmassa vaikuttava maskuliininen alkeisvoima yhtyi feminiiniseen vastineeseensa, käynnistyi tuntemaamme maailmaan johtava tapahtumaketju. Tuo alkuajan uroisa väki personoidaan vanhoissa runoissamme yleensä Iku-Tursoksi tai Iku-Turilaaksi.
On huomionarvoista, että kuvaukseni Loviattaren ja Iku-Turilaan lemmestä, siitä seuranneesta Loviattaren raskaudesta, sekä raskauden johtamisesta kolmen luojajumalan syntyyn, poikkeaa kuvauksista missä Päivätär (tai Iro-neito) on alkuaikojen emoisa synnyttäjä. Itse en koe tätä ongelmaksi, sillä suullisesti tuhansien vuosien ajan välittynyt uskomusperinteemme on täynnä kiinnostavia ristiriitoja. Näistäkin melkoinen osa näennäisiä tai vähintään tulkinnanvaraisia.
Kohtalaisesta pituudestaan huolimatta laulu on maltillisesti mittamuodoltaan vaihteleva. Murtosäkeitäkin on kaikista säkeistä vain 19 %. Tämä luo runolauluun varsinkin sitä pari kolme kertaa toistettuna (esilaulajan kera tai ilman) väkevän tunnelman, joka kuljettaa läsnäolijoita arkiminuuden tuolle puolen.
Kuinka ollakaan, aiheesta voit lukea lisää blogikirjoituksestani Maailman synty.
Karhun kutsuminen
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Ohtoseni kultaseni, | 44 |
| mesikämmen kaunoseni, | 224 |
| pikisilmä pihkakynsi, | 2222 |
| mustarinta miehenmieli, | 2222 |
| metsänmieli lylleröinen, | 224 |
| hongan juurinen jumala! | 233 |
| Käy nyt tänne kutsuttaissa, | 1124 |
| saloillemme tänne saavu, | 422 |
| nouse pois nokinen poika, | 2132 |
| nokiselta vuoteeltasi, | 44 |
| ovilles käy ottajatkin, | 314 |
| miehet kouvon pielustoilla! | 224 |
Sanoitus on karhunpyynnin yhteydessä käyttämäni loitsu, jonka voi myös laulaa.
Sanavalinnoissa on huomioitu nykyisen lainsäädännön mukainen karhunpyynti, joka ei suinkaan tapahdu perinteiseen tapaan kontion talvipesältä, vaan hereillä olevaa ja maastossa liikkuvaa karhua naakien tai vaihtoehtoisesti passissa odotellen. Loitsun alkupuoli onkin pelkkää karhun hellittelyä kunnioittavin kiertoilmaisuin, loppupuoliskon ollessa kontion kannustamista metsästäjän luo.
Erilaisten mittamuotojen määrä tuo kokonaisuuteen vaihtelevuutta, vaikka murtosäkeitä on toisaalta vain 17 %.
Karhunrasvaa tuleen lyyliessä
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Metän kuiset kantamukset, | 224 |
| rasva-aarteet alta karvan, | 2222 |
| tupain tulehen tuikatkaatte, | 234 (9tav) |
| vaimojenne valkeisihin, | 44 |
| pirteissämme kaunihiissa, | 44 |
| alla kunnon kurkihirren, | 2222 |
| väen kaiken kunniaksi, | 224 |
| suvun suuren pontimeksi! | 224 |
Lyyliessä eli antimia annettaessa tilannetta tukee usein loitsu tai laulu, joka sanoillaan kytkee toimituksen johonkin laajempaan yhteyteen. Kyse voi olla vainajainpalvonnasta eli oman suvun tuonpuoleiseen menneiden kunnioittamisesta ja muistamisesta, jonkin paikkahaltijan kunnioittamisesta, tai vaikkapa heimon kantavanhemmaksi mielletyn karhun muistamisesta. Usein lyylimiseen liittyy jokin pyyntö, kuten tarve saada henkimaailmalta neuvoja.
Karhuun kytkeytyvä seremoniallinen ja rituaalinen toiminta erilaisine kieltoineen ja välttelysääntöineen (tabuineen) on uskomusperinteemme keskeinen osa. Tästä tunnetuin esimerkki on karhunpeijaisperinteemme, johon liittyy monipäiväinen, saaliiksi saatua kontiota kunnioittava juhla.
Karhukulttiimme liittyy peijaisten ohella lukuisia pienempiäkin toimituksia. Osa näistä ilmentää vuodenkiertoa eli eräänlaista karhuvuoden kulkua, mutta karhu voidaan liittää osaksi miltei mitä hyvänsä väenuskoista toimintaa. Onhan karhu kantavanhempamme, joka samalla edustaa ihmiskulttuurin ulkopuolelle kuuluvia voimia. Karhu on itse metsä, jonka väki ja viisaus voi tukea meitä missä elämäntilanteessa hyvänsä.
Karhunrasvan lyyliminen tuleen on yksi tavanomainen keino lähestyä karhun henkeä. Yllä olevat sanat on tarkoitettu juuri tällaiseen yhteyteen. Sanoitusta hallitsee tuttu mittamuoto nro 224, ja murtosäkeitäkin on hyvin vähän, vain 13 %. Lopputulos on enimmäkseen tasasäkeinen ja tehokkaan rytmikäs loitsu.
Lisää karhuun liittyvää perinnetietoa löydät blogikirjoituksistani Karhunpyyntiä sekä Karhukulttimme.
Vainajan saattaminen tuonpuoleiseen
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Käy nyt jälille jäähyväisten, | 1134 (9tav) |
| vastarannan kutsumille, | 224 |
| mesimetsän tuolle puolen, | 2222 |
| niityn niittämättömälle! | 26 |
| Saatettuna sukusijoille, | 423 (9tav) |
| oman väkehen valkehille, | 234 (9tav) |
| lämpöhön pisimmän päivän, | 332 |
| Tuonen muorin tuntemille! | 224 |
| Taivastupien onneheksi, | 234 (9tav) |
| sinisaloille tuonilmaisen, | 234 (9tav) |
| maanpäällisten muistamaksi, | 134 |
| laulamaksi, tuntemaksi! | 44 |
Sanat on tarkoitettu hautajaisissa tavalliseen puheääneen luettavaksi tai lausuttavaksi. Kyse ei siis ole ilmiselvästä loitsusta. (Tälle tyylivalinnalle on ilmeiset syyt. Mikäli vainajaa ei olla väentapaisten toimesta saattamassa perinteiseen kalmistoon kuten hautalehtoon tai hiiteen, ja toimitaan kirkossa, voisi jossain määrin väekkääksi äityvä loihtiminen tuntua osasta kirkkoväkeä vieraannuttavalta. Myös pappi saattaisi toiminnasta häkeltyä.)
Osaavan suussa yllä oleva sanoitus muuttuu myös lauluksi. Maahanpanijaisiin kuuluvia vainajien saattolauluja on suomalaisheimoisten keskuudessa vanhastaan kutsuttu nimellä virsi (karjalaisten itkuista poiketen).
Mittamuodoiltaan tämä virsi on melko vahvasti muunteleva. Siinä on kaksitoista säettä ja peräti yhdeksän eri mittamuotoa. Puolet säkeistä on yhdeksäntavuisia. Säkeistä peräti 58 % on murtosäkeitä.
Lisää tietoa uskomusperinteemme peijaisista eli hautajaisista löydät blogikirjoituksestani Savolainen perinneusko. Kyseisen tekstin alkupuolella käsittelen nimenomaan kuolemaan liittyviä käsityksiä.
Noidan luonnon nostatus ja matka aliseen
| Säe | Mittamuoto |
|---|---|
| Tuulen maassa tunnetussa, | 224 |
| viiman viemillä pihoilla, | 233 |
| kylmän ilman kartanolla, | 224 |
| pitäjillä pilvihunnun, | 422 |
| myrskymielen miettehissä, | 224 |
| itämissä ilman Immen! | 422 |
| Vierahassa vuotehessa, | 44 |
| louhikossa loukuissansa, | 44 |
| kivikynsien välissä, | 233 |
| kovahan konnun rintehillä, | 324 (9tav) |
| Akan alisen olkapäillä, | 2322 (9tav) |
| mannun maahisen nenässä! | 233 |
| Vesillänsä vaativilla, | 44 |
| pohjanperien penkereillä, | 234 (9tav) |
| veen koiran veräjillänsä, | 125 |
| aaltojen alla haltijansa, | 324 (9tav) |
| hauen hengen hampahissa, | 224 |
| suolenmutkan solmussansa! | 224 |
| Pisimmän päivän päästyessä, | 324 (9tav) |
| koin jumalan koittaessa, | 134 |
| taivahan tammen kaatuessa, | 324 (9tav) |
| vaarain uksin auetessa, | 224 |
| saivon salpojen särkyessä, | 234 (9tav) |
| kohtukirojen rauetessa! | 234 (9tav) |
| Nousee luonto lantehille, | 224 |
| löylyn sylihin siittyessä, | 234 (9tav) |
| ihten emohon kurottaessa, | 235 (10tav) |
| kasuaa luista ja lihoista, | 3213 (9tav) |
| lovehesta käyäksensä, | 44 |
| tullaksensa ollaksensa! | 44 |
Tämä on julkisesti esittelemistäni sanoituksista kaikkein vaativin selittää ja myös käyttää. Kyse on loitsumaisesta noitalaulusta, joka nostaa käyttäjänsä luontoa, sekä päästää tai ikään kuin synnyttää laulajansa aliseen maailmaan.
Laulussa käydään läpi ilmaan, kiveen ja maahan, sekä veteen liittyviä haasteita ja hankaluuksia. Samalla laulussa mainitaan yksi ilmaan, kaksi kiveen ja maahan, sekä yksi veteen kuuluva henkiolento tai jumaluus. Ilmaan liittyen sanoista löytyy ilman Impi, kiveen ja maahan liittyen alisen Akka ja maahiset, sekä veteen liittyen veenkoira eli suuri hauki.
Loitsu kuvailee näitä eri näkymiä ja niihin kuuluvia väkiä. Kyse on em. alkeisaineiden (ilma, maa, vesi) ja niihin kytkeytyvien ulottuvuuksien julistamisesta tutuiksi, mutta samalla niiden tunnustamisesta vaaroja täynnä oleviksi alueiksi, joilla vallitsee arvaamattomat olosuhteet, ja joita hallitsevat laulajaa paljon väekkäämmät voimat.
Neljännessä säkeistössä päivä valkenee, samalla kun noidan haasteina olleet esteet eri suunnissa raukeavat olemattomiin. Noita etenee alisen maailman eteiseen. Sanat viittaavat syntymän mahdollisuuteen.
Viimeisessä säkeistössä noidan luonto nousee äärimmilleen, ja jopa hänen ruumiinsa väkevöityy voimistuvan löylyn myötä. Noidan varjosielu eli itse (murteellisesti ihte) kurottaa kohti emoa eli tässä tapauksessa Mannutarta, jota ei nimeltä edes mainita. Noita saa aliseen käyttöön tarkoitetut lihat ja luut itseensä eli hän ruumiillistuu tuonpuoleista ulottuvuutta varten, ja käy lopulta manalaan sinne johtavasta lovesta.
Tähän lauluun on kätketty joitain enemmän tai vähemmän erottuvia maamerkkejä, jotka auttavat loveen lankeavaa noitaa kulkemaan oikeaan suuntaan. Sanoissa myös viitataan verhotusti joihinkin mahdollisiin henkiauttajiin.
Laulun kahta viimeistä säkeistöä voi käyttää loitsuna pitkittyvää synnytystä helpottamaan. Tällöin sanat muuttavat tarkoitustaan, kannustaen sielunkierrossa kulkevan lapsen saapumista tämänilmaiseen. Kaksi viimeistä säkeistöä toimivat myös loitsuna lapsettomuuteen.
Laulussa on kolmekymmentä säettä, ja niistä peräti kymmenen on yhdeksäntavuisia. Lisäksi laulussa on yksi kymmentavuinen säe. Säkeistä murtosäkeitä on 40 %. Kyse on siis ilmaisultaan melko vaihtelevasta sanoituksesta.
Kuva: Impilahdelta Kitilästä (Raja-Karjala) kotoisin oleva Matrona Kyyrönen loihtii vuonna 1914. Käyttöoikeudet CC BY 4.0
Jatka lukemista
Kalevalamitta on meidän
Kalevalamitan perusteet avaavat laulujen ja loitsujen rakennetta.
Haltija ja olennon oma luonto
Luonnon nostamiseen liittyvä sielukäsitys tarkentuu uudemmassa kirjoituksessani.
Elävää perinnettä!
Miten uudet laulut ja teot liittyvät perinteen jatkuvuuteen?


Vastaa